Marjastus ja sienestys kuuluvat syksyn leirintälomaan yhtä luontevasti kuin sauna ja nuotio, ja moni karavaanari valitsee kohteensa juuri metsien perusteella. Hyvä leirintäalue toimii tukikohtana, josta pääsee kävellen tai lyhyellä automatkalla mustikkamättäille ja kantarellipaikoille. Iltaisin saalis puhdistetaan mökin keittiössä tai matkailuauton pöydällä. Tästä artikkelista näet, milloin kannattaa lähteä, mitä jokamiehenoikeus sallii ja miten vältät pahimmat virheet, kuten myrkkysienet ja eksymisen.
Marjastus ja sienestys leirintäalueelta käsin – miksi se toimii
Leirintäalueella on se, mitä metsässä tarvitaan: sähköä, juoksevaa vettä ja usein pakastin. Mökkimajoituksessa (60-200 €/yö) pakastinlokero on usein käytännössä tärkeämpi kuin sänkyjen määrä, koska poimitut mustikat eivät säily matkailuauton jääkaapissa viikkoa. Telttailijalle (15-30 €/yö) kannattaa kysyä vastaanotosta, voiko marjoja säilyttää huoltorakennuksen pakastimessa. Monella pienellä alueella tämä onnistuu kysymällä.
Leirintäalueen henkilökunta tuntee lähimetsät. Kokenut karavaanari kysyy ensin vastaanotosta, mihin suuntaan lähimmät hakkuuaukeat ja kangasmetsät ovat. Paikkoja ei tarvitse arvata, ja kannattaa kysyä myös, missä on yksityisiä pihapiirejä, joita tulee kiertää. Leirintäalueen käyttöä päiväretkien lähtöpaikkana on käsitelty tarkemmin artikkelissa retkeilyn tukikohdasta leirintäalueella.
Satokalenteri: milloin mitäkin kannattaa poimia
Suomen satokausi on lyhyt ja alueellisesti porrastettu. Etelä-Suomen ja Lapin välillä on helposti 2-3 viikon ero, joten sama viikko voi olla Hämeessä mustikan parasta aikaa ja Sodankylässä vasta alkua.
Mustikka kypsyy etelässä heinäkuun puolivälistä alkaen ja pohjoisessa elokuussa. Hilla eli lakka on Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan soiden herkkua heinäkuun loppupuolella, ja sen kausi on vain noin kaksi viikkoa. Puolukka kypsyy elokuun lopusta syyskuulle, ja se kestää ensimmäiset hallaöätkin. Karpalo poimitaan soilta syys–lokakuussa tai keväällä lumen sulettua.
Sienissä kantarelli alkaa heinäkuussa ja jatkuu syyskuulle, herkkutatti runsastuu elokuussa ja suppilovahvero on myöhäissyksyn sieni, jota löytyy usein vielä lokakuussa ensimmäisten pakkasten jälkeenkin. Siksi syyskuun leirintämatka on sienestäjälle usein parempi kuin heinäkuun. Bonuksena alueet ovat hiljaisempia ja hinnat sesongin jälkeen edullisempia.
Tunturileirintä on erikoistapaus. Ruskaviikot Kilpisjärvellä, Saariselällä ja Levillä osuvat syyskuun alkuun, ja tunturien kangasmailla puolukka ja variksenmarja kypsyvät samaan aikaan. Majoitus kannattaa varata kuukausia etukäteen, koska ruska on Lapin toinen huippusesonki.
Mitä jokamiehenoikeus sallii – ja missä raja menee
Luonnonvaraisten marjojen ja sienten poimiminen on jokamiehenoikeus Suomessa. Lupaa ei tarvita, ja saaliin saa myös myydä. Luonnontuotteiden myyntitulo on poimijalle verovapaata.
Rajoja on silti muutama. Pihapiirissä ei saa poimia, eikä viljelyksillä tai istutuksilla saa kulkea. Jäkälää ja sammalta ei saa kerätä ilman lupaa. Luonnonpuistoissa ja tietyissä kansallispuistojen rajoitusosissa poimiminen voi olla kielletty, joten Metsähallituksen alueilla kannattaa lukea opastaulut. Lapin pohjoisimmissa kunnissa (Enontekiö, Inari, Utsjoki) hillan poimintaa valtion mailla on voitu rajoittaa paikallisten hyväksi. Tarkista tilanne ennen kuin lähdet soille sankojen kanssa. Tarkempi läpikäynti löytyy artikkelista jokamiehenoikeuksista ja leiriytymisestä.
Myytti: myrkkysienen tunnistaa testillä
Sitkeimpiä uskomuksia on, että myrkkysieni paljastuu hopealusikan tummumisesta, kitkerästä mausta tai siitä, etteivät etanat syö sitä. Mikään näistä ei pidä paikkaansa. Etanat syövät tappavaa kavalakärpässientä mielellään, ja valkokärpässieni maistuu kuulemma miedolta. Ainoa turvallinen keino on tunnistaa laji varmasti.
Toinen yleinen väärinkäsitys on, että kaikki tatit olisivat turvallisia. Suomessa ei tiettävästi kasva hengenvaarallisia tatteja, mutta yksikin sappitatti pilaa koko pannullisen karvaudellaan. Tattia ei voi pitää varmana valintana vain siksi, että sen lakin alla on pillistö.
Vaarallisimmat ovat valkokärpässieni, kavalakärpässieni ja suippumyrkkyseitikki. Seitikkimyrkytyksen oireet voivat alkaa vasta päivien kuluttua ja vaurioittaa munuaisia pysyvästi. Aloittelijalle on turvallisinta keskittyä aluksi 3-4 helposti tunnistettavaan lajiin: kantarelliin, suppilovahveroon, herkkutattiin ja kangasrouskuun. Kangasrousku vaatii ryöppäämisen ennen syömistä.
Yleisimmät virheet lomakohteen metsissä
Ensimmäinen virhe on lähteä vieraaseen metsään puhelimen akku puolillaan. Suomalainen kangasmetsä näyttää joka suuntaan samalta, ja kantarellien perässä ihminen kulkee mutkitellen huomaamattaan. Maanmittauslaitoksen maastokartta puhelimessa, varavirtalähde ja 112 Suomi -sovellus, joka välittää sijainnin hätäkeskukselle, ovat nykyään perusvarusteita.
Toinen virhe on säilytys. Muovipussissa kuljetettu sienisaalis hikoilee ja pehmenee muutamassa tunnissa. Ammattilainen käyttää koria tai paperipussia ja puhdistaa sienet jo metsässä veitsellä ja harjalla. Telttailija ei usein ehdi käsitellä saalista samana iltana, joten sienet kannattaa paistaa tai ryöpätä viimeistään seuraavana päivänä.
Kolmas virhe koskee punkkeja. Etelä- ja Länsi-Suomen rannikolla, saaristossa ja Ahvenanmaalla puutiaisia on runsaasti. Pitkät lahkeet sukkien sisään ja iltainen ihon tarkistus ovat välttämättömiä. Jos lomailet usein näillä alueilla, puutiaisaivotulehdusrokotteesta kannattaa kysyä terveydenhuollosta.
Käytännön esimerkki: perheviikko Kolilla elokuussa
Tyypillinen tilanne: nelihenkinen perhe ajaa matkailuautolla Pohjois-Karjalaan ja varaa sähköllisen paikan (30-55 €/yö) Kolin kansallispuiston läheltä. Aamupäivä kuluu merkityillä reiteillä, ja iltapäivällä poimitaan mustikkaa leirintäalueen takana olevalta rinteeltä. Kahden tunnin aikana kertyy helposti 5-8 litraa.
Haaste tulee viikon puolivälissä, kun matkailuauton pieni pakastelokero on täynnä. Ratkaisuja on kaksi: säilöä marjat ilman sokeria puhtaisiin lasipurkkeihin tai keittää hilloa yhteiskeittiössä. Kolin ja muiden kansallispuistojen reiteistä kerrotaan lisää artikkelissa kansallispuiston lähellä leiriytymisestä.
Marjapoimuri (noin 10-30 €) nopeuttaa mustikan ja puolukan poimintaa moninkertaisesti, mutta lehtien ja raakileiden perkaaminen vie illalla aikansa. Lapsille on mukavampaa poimia käsin omaan mukiin. Usein juuri se jää loman parhaaksi muistoksi.
Mitä mukaan marja- ja sieniretkelle
Kevyt varustus riittää, kunhan muutama asia on kunnossa:
– korit tai sangot ja paperipussit sienille
– sieniveitsi, jossa on harja
– tasku-sienikirja tai Ruokaviraston ohjeet ladattuna puhelimeen
– kumisaappaat tai vedenpitävät kengät aamukasteeseen ja soille
– varavirtalähde, vesipullo ja hyttyskarkote
Lisäksi kannattaa varata pyyhe ja vaihtovaatteet autoon. Syyskuun aamuina metsä on märkä jo puolen tunnin jälkeen.
UKK
Saako leirintäalueen omalta alueelta poimia marjoja?
Yleensä saa, jos alue ei ole pihapiiriä tai istutusta, mutta leirintäalue on yksityistä maata ja sen järjestyssäännöt ovat etusijalla. Kysy vastaanotosta. Monet yrittäjät kertovat mielellään parhaat paikat.
Voiko marjoja ja sieniä poimia kansallispuistossa?
Useimmissa Suomen kansallispuistoissa marjojen ja sienten poimiminen on sallittua. Poikkeuksia ovat rajoitusosat ja luonnonpuistot. Puiston opastauluista ja Luontoon.fi-palvelusta näet voimassa olevat säännöt.
Mikä on paras aika yhdistää sienestys leirintälomaan?
Elokuun loppu ja syyskuu. Silloin kantarelli, tatit ja suppilovahvero ovat sesongissa samanaikaisesti, ja leirintäalueet ovat heinäkuun ruuhkan jälkeen rauhallisia ja usein edullisempia.
Viimeinen vinkki ennen metsään lähtöä
Leirintäalue on karavaanareiden, telttailijoiden ja luontolomailijoiden majoitusmuoto, ja sen vahvuus on suora pääsy metsään. Hotellit, kylpylät ja erilliset mökkivuokraamot ovat omia vertailualueitaan. Valitse kohde satokauden mukaan, varmista säilytysmahdollisuudet etukäteen ja poimi vain sieniä, jotka tunnistat varmasti. Silloin syksyn leirintälomasta jää kotiin vietäväksi pakastimellinen talven herkkuja.